torstai 30. heinäkuuta 2009

Sali valloitettu vihdoinkin!

Eilen ei tultu mentyä salille, eikä oikein tehtyä mitään muutakaan fiksua liikunnallista. Sen sijaan illalla syöpöteltiin letuilla. :] Tosin ihan pienesti vain, en vetänyt overeitä, joten kieltäydyn syyllisyydentuntemuksista.

Tänään kuitenkin tuli kuin tulikin sinne salille raahauduttua. Niin innoissaan sinne tulikin lähdettyä, että unohdin tyystin salikengät kotiin. Jes. Noh, koska siellä oli vain pari hassua treenaajaa itseni ja poikaystäväni lisäksi, päätin uskaltautua sinne normilenkkareissani. Tosin tyydyin vain juoksemaan crosstrainerilla tällä kertaa. Ihan hyvä saldo, reilu 30 min tuli puuskutettua ja n. 350 kaloria poltettua koneen mukaan. Aluksi meinasin hyytyä jo 10 min kohdalla mutta kyllä se siitä sitten lähti sujumaan. Olisi kyllä loppuvaiheessa pystynyt juoksemaan kauemminkin, mutta kun oli jo ennestään mielessään päättänyt, että tekee 30 min treenin cool downeineen niin siihenhän se sitten lysähti. Mutta hyvä fiilis jäi. Uskaltaisikohan sitä mennä huomenna uusiks...? :)

Nyt sitten kokkailen täysjyväspagettia lohikastikkeen kera. Ei mikään kevyt ateria, mutta eipä sitä tarvi tuhottomasti syödäkkään. Sillä lailla sopivasti. Illalla olisi sitten taas työvuoroa luvassa. Hieman kyllä harmistuttaa, ettei ole mitään selkeää päivärytmiä omaksunut tälle kesälle, kiitos tuon epäsäännöllisen vuorotyön. Toisaalta se on taas hyvä siinä mielessä, että tulee enemmän vapaa päiviä (mutta tietty vähemmän rahaa) ja pystyy paremmin harrastamaan liikuntaa mitä ei välttämättä 8-16 toimistojopia tehdessä olisi mahdollista suorittaa. Viime kesänä tuli ainakin todettua, että aika naatiksi tunsi itsensä aina iltaisin, joten kun puntarissa oli sohvalla makoilu tai lenkki, niin sohva voitti melkeinpä aina. Viikonloput olivat sitten täyttyneet aina jos jonkinlaisista kosteista mökkireissuista, joten eipä siinä tullut oikein koskaan levättyä saati kiloja karisteltua.

Tänään voisi illalla vielä tehdä normilenkin, eli 1,5 h reipasta kävelyä. Tähän liikuntaan kyllä jää koukkuun. :)

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Älä tee tänään mitään sellaista, minkä voisit olla tekemättä huomennakin

Jepajep, eipä tullut mentyä sinne salille. Hups! Kävin tosin aamulla reippaalla 1,5 h lenkillä. Sen jälkeen piti hoidella vähän rästihommia ja suorittaa kodinhoitotoimenpiteitä, ja tämän jälkeen olinkin ihan naatti. Paljonkohan kaloreita tiskaus kuluttaa? :D

Nooh, huomenna sitten, uudella innolla. Tai sitten ei. :P Noeivaan, huomenna olisi töissä tiedossa aamuvuoro, niin eiköhän sen jälkee saa itsensä ovelasti huijattua salille. Tänään kävin myös pomimassa mustikoita! Olen tehnyt samaa myös viime päivinä, tosin saalis ei ole ollut kummoinen. Eilen lähdin optimistisesti 5 litran ämpärin kanssa metsään, ja mukana raahasin vain litran verran. Tosin aikomukseni ei ollutkaan kykkiä siellä perse pystyssä viiden mustikkalitran verran, mutta olisi siellä voinut tietty kauemminkin niitä marjoja keräillä. Parhaimmilaanhan ne mustikat ovat sellaisenaan, mutta talven mittaan niitä tulee kyllä käytettyä jäisinä aamupuurojen pelastajina. Mustikkajuttuja myös bongattu MahaTaren (MahatTaren...? miten tää taipuu?!) blogista.

Eli siis skipattu salireissu ei suurempia omantunnontuskia aiheuttanut, kun liikuntaa tuli harrastettua jo muutenkin aamusella ja hyötyliikuntaa iltasella. Unohtamatta päivän siivousurakkaa, ehheh :]. Syömisienkin puolesta tämä päivä on mennyt mainiosti, Kiloklubin mukaan päivittäistarpeeni on 1705 kaloria, ja nyt mennään parisataa sen alapuolella, jota tietty miinustaa myös harrastettu liikunta. En kuitenkaan sen tarkemmin noita kaloreita laske, ja tästä syystä en niitä (ainakaan vielä) täällä blogissa huutele.

Tai siis lasken toki, siinä mielessä, etten turpaani tunge mitä tahansa roskaa mielin määrin, vaan koitan pysytellä maksimissaan tuossa 1700 kalorin päivittäisessä määrässä, mutta mieluiten pidän sen tuossa 1300-1400 kalorin kieppeillä. Mutta joka ikisen suupalan kalorimääriä en tarkkaile erikseen, vaan lykkään tuonne kiloklubiin jonkun suurpiirteisen ja hieman yläkanttiin olevan arvion. Esimerkiksi yhden ruisleivän syötyäni lisään sinne, että olisin syönyt leivän jossa on 60 kaloria (tai jotain sinne päin, se ensimmäinen fiksu vaihtoehto kuitenkin mitä se hakusanalle ruisleipä tuottaa), vaikka leipäpussissa lukee, että yhdessä siivussa on 40 kaloria. Tällä tavoin en tarkalleen tiedä montako kaloria on oikeasti tullut imaistua päivän aikana, mutta tiedän ainakin, että se on alempi kuin mitä kiloklubiin olen merkannut. Pidän silti tuota 1700 kalorin rajapyykkiä ehdottomana maksimina, vaikka merkitsemistapani mukaisesti siihen tulee vähän "ilmaa". Miksikö näin? Tällä tavalla saa itsensä huijatuksi syömään hieman vähemmän. Positiivista itsepetosta. :)

Paino!

Huhhuh, en käsitä miten on niin uskomattoman vaikee koittaa herätä aikaseen. Kello soi kasilta, mutta pyörin sängyssä vielä extraa puolituntia. Nooooo, ei tänään tosin mikään tulipalo kiire mihinkään olekaan, mutta kuitenkin.

Asiaan. Mittasin äsken painon, ja vaaka näytti 93,2 kg \o/. HUH! Hetken jo pelkäsin että lukemaksi rävähtää joku 97, koska viime viikon keskiviikkona painoin 96 kg (tosin silloin oli nestettä kyllä aivan järkysti kehossa, sekä mittasin tuon muistaakseni illalla joten myös se vaikutti asiaan). Noniin, tästä on hyvä jatkaa. Nyt on silmät vielä niin unihiekassa, etten mitään muuta fiksua tähän postaukseen pysty kirjottamaan, joten taidanpa mennä keittämään aamukahvit.

Niin, ja tänään sinne salille! Illalla luvassa ehkä salikuulumisia.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Alkukankeutta

Lauantaina tuli käytyä lenkillä, tosin ei ollut kyllä mikään tehokas reissu. Viimeisimmän reippaan lenkin jäljiltä oli paikat jumissa, joten tällä kertaa eteneminen oli lähinnä tuskaista tarpomista. Nooo, tunti vierähti. Tosin pysähtelin tutkimaan lenkkipolun varrella olevia mustikka-apajia samalla. :D Mutta parempi kai se on tehdä pieni ja vähemmän tehokas happihyppely kuin ei happihyppelyä ollenkaan.

Eilenkin tuli tehtyä pikapyrähdys, n 40 min lenkki, tosin nyt ihan reippaasti kävellen. Viime päivinä on kuitenkin ilmennyt melkoista saamattomuutta ihan kaiken suhteen, ei pelkästään liikunnallisten saavutusten saralla. Tämä taas pistää turhauttamaan, mutta eipä sille mitään voi. (Tai siis voi, kunhan vain ottaa itseään niskasta kiinni ja tekee, eikä ruikuta tälleen jälkeenpäin :D). Tänäänkin oli suunnitelmissa myös mennä salille, mutta se aikomus jäi vain suunnittelutasolle. Olen tosin nyt vankasti päättänyt, että huomenna aamupäivästä ennen työvuoroa raahaudun salille ja pistän läskit lätisemään vaikka mikä olisi. Sinänsä absurdia, että odotan oikein, että pääsisi crosstraineriin purkamaan energiaa, mutta silti päätän skipata treenin ja tehdä vapaa-ajallani jotain muuta muka-tärkeää (niinkuin tänään: melkein koko päivä sängyssä löhöilyä poikaystävän kanssa leffoja katsellen). No ok, laatuaika vie kyllä voiton salitreenistä mennen tullen, mutta ois sitä nyt voinu edes yhden tunnin uhrata salireissuun. Joka tapauksessa tänään olisi vuorossa normilenkki, eli reipasta kävelyä 5-6 km. En tarkalleen tiedä kuinka pitkä tuo läheinen lenkkipolun reitti on mitä perinteisesti tallustelen, mutta joskus muistan jonkun sanoneen, että tuohon haarukkaan se menee.

Normisti en siis maastossa/lenkkipoluilla juokse, vaan lenkillä tarkoitan reipasta kävelyä. Silloin tällöin tosin saatan tehdä pieniä juoksupyrähdyksiä, mutta en montaa minuuttia kauempaa juokse. Juoksemisen tekee epämukavaksi hyllyvät rinnat ja heikot polvet. Ja toki myös susipaska kunto. Crosstrainerilla kuitenkin pystyn helposti "juoksemaan" 45 minuuttia. Monesti kyllä juoksuharrastuksen aloittaneet ovat kehuneet kuinka koukuttavaa se on, ja mielessäni on kyllä käynyt, että alottaisin sen jonkun näppärän juoksuohjelman avulla. Tosin nyt tavoitteena on saada kuntoa paremmaksi ja painoa alas ja sitä kautta polvirasitusta pienemmäksi. Myös kunnolliset urheilurintsikat tehoasi kenties tuohon hyllysvyys ongelmaan. :] Kun kunto on koholla ja paino hieman laskenut, niin sitten voisi kyllä alkaa pikku hiljaa juosta ihan oikeasti.

P.S. Tarkoituksena oli, että merkkailen joka viikon maanantaiaamu tuon painon ylös tuohon sivupalkkiin, mutta tänään tosissaan heräsin poikaystävän luota eikä hän omista vaakaa, joten toteutan painotsekkauksen huomenna.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Long time no see!

HUOH! Alkuinnostuksen jälkeen ylläri tapahtui repsahdus, enkä nyt ole oikein tuosta reilun 90 kilon painosta mitään karistanut. Prkl.

Nyt kuitenkin oikeasti yritän ottaa itseäni niskasta kiinni, ja karistaa nou ylimääräset kilot kannoilta. Tavoite on se 75 kg, ja ehkä jopa 70 kg mut jos hyvältä näyttää jo tuossa 75 kg:n kohdalla niin siihen jääköön. En halua olla luuranko.

Tavoite tosissaan on nyt se, että uutena vuotena juhlistaisin vuoden vaihtumista huomattavasti hoikempana. 3 kilon kuukausivauhti oli alkuvuodesta realistinen, ja saavutinkin sen hetkeksi, kunnes sitten mukamas kiire ja muu sähläys esti sen, että olisin tuota tahtia ylläpitänyt. Lopetin myös kiloklubin käytön, mikä oli virhe, koska se on oikeasti toimiva systeemi ohjastamaan siinä, mitä suuhun tulisi panna. Nyt olen rullaluistella ja käymään salilla, tosin näitä nyt ei tapahdu niin säännöllisesti kuin toivoisin. Päivittäin olen kuitenkin pyrkinyt (ja suurimmaksi osaksi onnistunut) tekemään 1 - 1,5 h kävelylenkin.

Myös kiloklubiin näppäilen päivän syömiset, jotta ne pysyy kurissa. Näppärin tapa tarkkailla päivän syömisiä on mielestäni se, että aamupalalla miettii vähän etukäteen mitä päivän aikana tulee syötyä, ja sitten kliksuttelee ne sinne ylös. Tällä tavoin tulee etukäteen kontrolloitua rasvapitoisuuksia ym. ja saa helposti selville sen mitä ja missä suhteessa kannattaa syödä.

Nyt painan jotain 93-96 kilon väliltä, en uskalla mennä vaa'alle, sillä tuli oltua aika kosteahkoissa kemuissa alkuviikosta. :] Alkoholilla läträäminen ei kyllä ole mikään hyvä idea näin laihdutusprojektia ajatellen, mutta sallittakoon sitä nyt välillä muutama rentoilupäivä, onhan nyt kesä ja kaikkea. :) 3 kg/kk vauhdilla olisin joulukuun lopussa n. 15 kiloa laihempi, eli 80 kilon tienoilla. Tuo jää siis 5 kiloa tavoitteesta, mutta sekin olisi parannus tähän nykyiseen possumaiseen ulkomuotoon :P. Viisi kiloa sitten jää ens vuoden puolelle pudotettavaksi. Nyt vaan täytyy skarpata, että sinne ensi vuoteen tosissaan jää vain se viisi kiloa (tai mieluusti tietysti vähemmän). Projektin tavoitteessa pysymisen vuoksi potkin itseäni myös tämän blogin saralla, ei ainakaan tule unohdettua olevansa laihiksella jos siitä avautuu säännöllisesti johonkin bittiavaruuteen. :)